Kuka minä olen?

”Sä olet ihan varmasti joku taiteilija!”, huuteli oranssiin sonnustautunut ja hiuksensa ajellut mies kotikaupunkini keskustassa.

”Voi ei. Taidan olla ihan tavallinen kuolevainen”, minä totesin. ”Enkä valitettavasti pidä edes kookoksesta.”, lisäsin vielä perään.

Kipitin hissiin ja kuulin, kuinka oma ääneni huusi sisälläni vastaväitteitä.

Taisi olla vuoden 2006 kevättalvi. Minä olin tuolloin 22-vuotias ja työskentelin paikallislehden asiakaspalvelussa. Minulla oli pieni tytär ja harrastin keramiikkaa työnväenopistolla ja kirjoitin runoja pöytälaatikkoon. Kaipasin aikaa ja tilaa ympärilleni, enkä oikein tuntenut olevani kokonainen. En voinut kutsua itseäni taiteilijaksi, vaikka halusin.

Nyt on vuosi 2019 ja muistelen hymyillen tuota tapaamaani Hare Krishna -munkkia. On erikoista, miten jotkut ohikiitävät hetket palavat muistiin kuin polttomerkit.

Taiteilija, kädentaitaja ja tarinankertoja

Noilla sanoilla minä kuvailen itseäni tänään. 

Olen 35-vuotias tekijänainen, jolla on aina monta rautaa tulessa. Kaiken tekemisen keskellä pyöritän arkea kahden lapsen ja kahden koiran kanssa omistamassani pienessä omakotitalossa.

Päätoimisesti teen sisällöntuottajan töitä. Vuoden 2019 alussa perustin toiminimen ja aloin varoen toteuttaa pitkäaikaisia haaveitani.

Rakastan kirjoittamista, mutta se on vain osa minua. Suurimpia intohimojani ovat erilaiset kädentaidot, kuten keramiikka ja käsityöt. Näiden kahden ohella teen montaa muutakin asiaa ja opettelen jatkuvasti uutta.

Viime aikoina mukaan kuvioihin on tullut muun muassa piirtäminen ja ompelu. En ole koskaan osannut, enkä halunnut pysyä minkään muotin sisäpuolella. En aseta tekemiselleni rajoja, koska uskon, että ihminen voi tehdä mitä vain.

Vaikea, muttei mahdoton

Yllä oleva otsikko kuvaa sekä minua, että elämänfilosofiaani. 

Tämän blogin kautta otan taas uuden askeleen eteenpäin haaveideni kanssa. Toivon, että jäät seuraamaan matkani etenemistä. Ehkä blogini tarjoaa iloa ja inspiraatiota myös sinulle.