torstai 28. maaliskuuta 2019

Ohje: Virkattu mustekala

Sain pyynnön virkata mustekalalelun vauvalle. Päätin treenailla kuvallisen ohjeen tekemistä siinä sivussa. Miljoona kuvaa myöhemmin lopputulos on tässä.


Langaksi valitsin Novitan Cotton soft -puuvillalangan sekä nro 3 virkkuukoukun. (Mummun perintökoukku.)


Aloitin mustekalan virkkaamisen päästä. Tein kuusi kiinteää silmukkaa renkaaseen ja kiristin sekä suljin piilosilmukalla.



Toisella ja kolmannella kerroksella virkkasin jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Kolmannen kerroksen lopussa silmukoita on siis 24.


Neljännellä kerroksella virkkasin joka toisen silmukan normaalisti ja joka toiseen virkkasin kaksi silmukkaa (1 ks, 2 ks samaan). Tämän jälkeen silmukoita on 36. Virkataan kaksi kerrosta normaalisti näillä 36 silmukalla.


Seitsemännellä kerroksella virkataan kaksi silmukkaa normaalisti ja yhteen kaksi silmukkaa (2 ks, 2 ks samaan). Työssä on 48 silmukkaa. Kerrokset kahdeksan ja yhdeksän virkataan normaalisti tällä silmukkamäärällä.




Kymmenes kerros: Virkkaa 3 ks, 2 ks samaan silmukkaan -> Työssä on nyt 60 silmukkaa. Jatketaan virkkausta 60 silmukalla yhteensä viisi kerrosta.


Kavennukset tehdään samaan rytmiin kuin lisäyksetkin, että saadaan aikaan symmetrinen pallo.


3 ks, 2 ks yhteen -> 48 silmukkaa.
Virkataan kaksi kerrosta normaalisti 48 silmukalla.

2 ks, 2 ks yhteen -> 36 silmukkaa.
Virkataan kaksi kerrosta normaalisti 36 silmukalla.

1 ks, 2 ks yhteen -> 24 silmukkaa.
Virkataan yksi kerros normaalisti 24 silmukalla.

2 ks yhteen koko kerroksen ajan -> 12 silmukkaa.


Tässä välissä täytetään pallo napakasti joko vanulla tai langanpätkillä. Koska kyseessä on vauvan lelu, tuntui mukavammalta laittaa sisälle vanua.



Täytön jälkeen jatketaan virkkaamista vielä yhden kerroksen ajan virkkaamalla kaksi silmukkaa yhteen. Työssä on lopulta kuusi silmukkaa.


Jätetään päättelyä varten pitkä lanka, jolla ommellaan myös pohjaan jäänyt pieni reikä umpeen.



Pää jätetään odottamaan lonkeroita.


Virkataan 50 ketjusilmukkaa sekä kolme kääntymistä varten.


Jokaiseen ketjusilmukkaan virkataan pylväs.


Seuraavalla kerroksella jokaiseen pylvääseen virkataan kiinteä silmukka.


Ja vielä tehdään yksi kerros kiinteitä silmukoita, että päästään takaisin ylös.


Lonkerossa on siis neljä kerrosta: ketjusilmukkaketju, pylväskerros sekä kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita.

Seuraava ketjusilmukkaketju aloitetaan suoraan siitä, mihin edellisen lonkoron lopussa jäätiin.


Virkataan ja leikitään uudelle kameratelineellä. Nyt voin kuvata käsiäni!


Lonkeroita tehdään yhteensä kahdeksan, kuten oikealla mustekalallakin on.


Tehdään lonkerorimpsusta rengas ompelemalla se kiinni langanpäillä.


Sommitellaan lonkerorengas paikoilleen pään alaosaan ja ommellaan kiinni edelleen samalla päättelylangalla.



Silmät aloitetaan samoin, kuin mustekalan pää: 6 ks renkaaseen, kiristys ja piilosilmukka.


Seuraavalla kerroksella 2 ks jokaiseen silmukkaan. -> 12 ks.


Taas 2ks jokaiseen silmukkaan -> 24 ks.


Ja vielä yksi kerros ilman lisäyksi, eli 24 silmukkaa.



Kirjaillaan mustalla langalla silmiin yksityiskohdat. Näistä voi tehdä millaiset tykkää. Minä tein tilaajan toiveesta tällaiset neitimäiset.




Sovitellaan silmät paikoilleen.


Ommellaan ne kiinni pienin pistoin käyttäen valkoisen renkaan päättelylankaa.


Ihaillaan lopputulosta.


Tilaustyöt on mukavia, koska sitten tulee usein tehtyä juttuja, joita ei muutoin lähtisi kokeilemaan. Amigurumeja olen virkkaillut joskus paljonkin, mutta tällainen lonkeroinen oli aivan uudenlainen työ.

Toivottavasti nautit ohjeesta ja se on riittävän selkeä. Jos jotain parantamisehdotuksia tulee mieleen, kerro niistä minulle. Aion aloittaa kokonaisen ohjesarjan virkatuista kukista ja tarkoitus on tietysti tehdä niin helpot ja selkeät vaihekuvat, että aloittelijakin pääsee mukaan. :)


20 kommenttia:

  1. Voi miten söpö <3. Tollanen hellyttävän hyväntuulinen <3

    VastaaPoista
  2. Hei! Olen virkannut sinun ohjeella mustekalan, meidän sukuun tulee vauva kesäkuun alussa,on valmiina.
    Samoin tein tuttinauhan.
    Kiitos sinulle ohjeesta ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Mukavaa lukea, että ohje on ollut hyödyllinen. Minulla kesti tämän vastauksen kanssa, koska blogiharrastus hyytyi kaiken kiireen keskellä. Haaveilen sen uudelleenelvyttämisestä, kunhan saan ajankäytön taas hallintaan. Sinä toivotit hyvää kesää, minä toivotan sulle ihanaa syksyä! :)

      Poista
  3. Hei, kiitos ohjeesta. Varioin ohjetta sen verran että yhdistin lonkerot päähän kavennusvaiheessa. Tein jättimustekalan ontelokuteesta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta. Hyvä ja selkeä ohje. Lapsenlapselle tein tällä ohjeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että ohjeesta oli iloa sekä sinulle, että lapsenlapselle. :)

      Poista
  5. Kiitos selkeästä ohjeesta. On tosi suloinen,☺️!!! nyt teen itse lapsenlapselle joka syntyy huhtikuussa.❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea koko perheelle uudesta pienokaisesta. <3 Kerro sitten, miten onnistui. :)

      Poista
  6. Moi! Vinkkejä kavennukseen? Peruskavennuksella mulla ainakin jää rumat reiät palloon, en tosiaan saa yhtä siistiä kuin sulla. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Voi harmi! Millä tavalla teet kavennuksen? Itselläni ei jää reikiä, kun virkkaan kaksi silmukkaa yhteen. Kavennus tehdään siis niin, että lankalenkki vedetään molemmista silmukoista koukulle ja sen jälkeen lanka vedetään näiden molempien silmukoiden läpi. (Aika selkeä ohjevideo löytyy esim tästä linkistä: https://www.garnstudio.com/video.php?id=74&lang=fi) Jos teet kavennuksen noin, kuten videossa ja tulee silti reikä, voisin kuvitella, että lankojen kiristäminen hampaat irvessä vois auttaa asiaa. :D

      Poista
  7. Kerrankin ohje jonka ymmärsi heti. Iso kiitos 🤗

    VastaaPoista
  8. Hei! Kun piti alkaa kaventamaan niin minulla työ alkoi lerpattamaan eikä mennyt pallon muotoiseksi. Osaisitko auttaa mikä meni väärin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Ehkä olet saanut jo asian ratkaistua? Lerpattaminen kuulostaisi siltä, että työ levenee, eikä kapene, eli lisääntyvätkö silmukat vahingossa, kun niiden pitäisi vähentyä?

      Poista
  9. Kiitos hienosta ja selkeästä ohjeesta! Olen tehnyt näitä 3 kpl lähipiirin vauvoille, ovat supersuloisia ja vauvat tykkäävät lonkeroista. Olen laittanut myös silmiin hieman vanutäytettä, niistä tulee hauskan pullottavat.

    VastaaPoista
  10. Minulla ei lonkerot mene millään kiharalle . Missähän vika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Jännä ongelma! En osaa oikein arvata, mutta ehkä jos kokeilet tehdä lonkeron isommalla tai pienemmällä koukulla ja katsot, vaikuttaako se lopputulokseen?

      Poista